Tapaamisia: Elämä kuin runo - Yhtä Tosi - Muistissamme Jarkko Laine (osa 1)

Jarkko Laineen poismenon jälkeen kului vuosi ja sitten hänestä toimitettiin kirja. Esipuheen mukaan Lainetta aiemmin kritisoineet eivät lähettäneet tekstejään kirjaan. Tätä minä en ymmärrä.

Ymmärrän että valtavirta voi lopulta imeä vastavirran, mutta uskon, että se jättää aina nuolen kärjessä olevan myrkyn lipomatta, väistelee ja on kuin hyppimään oppinut sika, joka tiedostaa, että hänet aiotaan viedä teuraaksi. Silti en voi ymmärtää sitä minkä kuvamuistini tallensi oitis Laineen sanomisista: "Olen kokeillut hassista, olen kokeillut LSD:tä, miksi en siis kokeilisi Kokoomusta."

Relativistinen ihminen voi ajatella, että tuossa vasta äijä, joka osaa olla kierolla tavalla röyhkeä, ovela ja raflaava. Kukin ajatelkoon miten tahtoo.

M.A Numminen spekuloi sitä jos Jarkko olisi tiennyt kuolemastaan, niin kaikki olisivat saaneet kasvoilleen ja sitä tekstiä olisi saanut lukea itkien ja nauraen. Hehkutusta?

Tässä kohtaa minun tiedoissani on aukko, mutta Numminen sanoo myös:
"Loppujen lopuksi oli aistittavissa enemmistön lähes kostonomaista halua näyttää voimaansa, ja niinpä Jarkosta ei tullut kirjailijaliiton uutta Kekkosta."

Ehkä aika oli eri, mutta itse muistan kuinka Laine halusi jatkaa kirjailijaliiton puheenjohtajana ja vastassa oli Kari Levola, joka heijastaa minun omassa elämässäni sympaattista henkilöä, joka ei käyttänyt kyynärpäätekniikkaa ja voitti Finlandiankin täysin ansaitusti.

Mieleeni tuli eräs huvittava tilanne, jossa K.Levolaa haastateltiin radiossa. Toimittaja kysyi onko hän opiskellut yliopistossa. Kari vastasi tyynesti. "En, mutta olen opettanut siellä."

Toivottavasti Jarkko Laineesta kirjoitettaisiin vielä kirja, jossa myös kriittisesti suhtautuvat pääsisivät ääneen. Kirjallisuushistorian ja kirjallisuustieteen kannalta tämänkaltaisia kirjoja saisi tulla enemmänkin.

Muistutan, että olen täysin eri sukupolvea kuin Laine ja minun käsitykseni mukaan hän oli U-mies oikein ja väärinpäin. Kun Laine oli elossa ja hän vastasi tosissaan tai piilohuumorilla toimittajille, niin mielestäni se on sääli, sillä silloin mieleen tulee kuitenkin kuva siitä mitä on lukenut. Runous ei myy kuin kirpputorilla ellei keksitä jotain uutta, mutta tällaiset historiikit ovat mielenkiintoisia. Kirjan nimeä en muista, mutta Mika Terho taisi sanoa jossain kirjassa ohimennen Turun Beat-liikkeestä. Tämänhetkisestä tilanteesta olen ulalla. Pitäisi varmaan alkaa taas seurata. Käsittääkseni pikkukustantamot muuttivat Helsinkiin ja mitä tapahtui runoilloille ja vieläkö Tapani "fuck" Kinnunen lausuu runoja sukkahousut päässä?

Jos olet perillä tilanteesta voit valaista asiaa kommentoimalla.